Miesten Viikko 2008

Järjestyksessään neljännen vuosittaisen Miesten viikon yleisteema on Pelasta itsesi, mies! Ajattelu kohdistetaan mieheen itseensä, miehen itsekasvuun. Miehisyyksissä tapahtuneiden myönteisten muutosten ohessa ovat miesten väliset sosioekonomiset ja kulttuuriset erot kasvaneet. Monenlaiset odotukset erilaisten miesroolien suhteen ovat lisääntyneet ja koko yhteiskunnan tasolla solidaarisuusajattelu heikentynyt.

Teemaviikon aikana katse käännetään entistä enemmän miesten voimavarojen ja vahvuuksien suuntaan, vähemmän ongelmakeskeisesti. Viikon yhtenä keskeisenä tavoitteena on se, että tieto miesten tukitoiminnasta tavoittaa mahdollisimman monet miehet niin kotona, kouluissa, työpaikoilla kuin harrastuksissa tai erilaista palvelua hakiessaan.

Maanantai 3.11.

Isyyden uudet tuulet Kainuussa -seminaari
Seminaarin tavoitteena on tuoda käytännön tason tietoa ja kokemuksia isä/miestyöstä muualla Suomessa sekä käydä keskustelua Kainuun tilanteesta. Miesnäkökulman avartamisen kautta on tavoitteena tukea vanhemmuutta ja vimekädessä kokonaisia perheitä.
Paikka: BioRex, sali 2, Kauppakatu 38, Kajaani, klo 12.00-15.30.

Ei uhria ilman tekijää -katuväkivaltaseminaari 3.-4.11.
Aikalisä -projekti/HelsinkiMissio.

Ilmainen Äijäjooga klo 20.30-22.00. Äijäjoogien ja naisten joogatupa Salomonkatu 19, sisäpiha.

Tiistai 4.11.

Ei uhria ilman tekijää -katuväkivaltaseminaari 3.-4.11., Aikalisä -projekti/HelsinkiMissio.

Pojat, isät ja isoisät, Miessakit ry:n isätyöntekijät Ilmo Saneri ja Timo Tikka. Illan aikana tarkastellaan alustuksin ja keskusteluin mieheksi kasvamista ja kasvattamista seikä miehen rooleja muuttuvasssa maailmassa.
Paikka: Pentinkulma -sali, Keravan kirjasto klo 18.00-20.00.
Kurssimaksu: 5 euroa.

Isä-lapsi kahvila Tampereella.
MLL:n Tampereen osastolla toimii isä -lapsi kahvila aina parittomien viikkojen tiistai-iltaisin. Miesten viikolla 4.11. klo 17.00-18.30.
Paikka: Laivapuiston perhetalo, Tiiliruukinkatu1, 33200 Tampere.

Keskiviikko 5.11.

Mies Suomessa, Suomi miehessä - näkökulmia siirtolaisuuden mieserityisiin
kysymyksiin: Maahanmuutto ja sukupuoli - mikä on maahanmuuttajamiehen paikka?
Tuomas Martikainen, Suomen Akatemian tutkijatohtori, FT, Åbo Akademi, uskontotiede.
Paikka: Metsätalo, Unioninkatu 40, Sali 2 (B212), Helsinki.

Miehen tiloissa: Ryhmä Äijä!, vierailuesitys, Teatteri Telakka klo 19.00 (40min)
Äänillään ja liikkeillään neljä miestä esittävät muutamia kohtauksia (miehen) elämästä.
Ohjaaja: Juha Valkeapää. Esiintyjät: Girilal Baars, Taito Hoffren, Pekko Käppi ja Eero Turkka

Torstai 6.11.

Miesfoorumi - Mies vailla tasa-arvoa.
Jouni Varanka: Mitä naisten aseman parantaminen antaa miehille?
Paikka: Miessakit ry, Annankatu 16 B 28 klo 17.30-19.30.

Miestyön mahdollisuudet Lapissa - verkostopäivä ammattilaisille ja sidosryhmille.
Paikka: RAMK auditorio, Jokiväylä 11, Rovaniemi.

Miesten valta-asema - onko miehellä valtaa vai ei?
Miesten avoimen ryhmän teemailta Kotkassa. Aihetta käsittelevät Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistyksen Miestenkeskuksen työntekijät Ari Pusa ja Antti Heikki.
Aika: klo 18.30.
Paikka: Eräpolku 8, Aittakorpi, Kotka.

Tarvitaanko isää? Ala-Satakunnan isähankkeen päätösseminaari. Teemoina: Isän jalanjäljissäkö - tutkimus ja todellisuus (Martti Esko, kirkkohallitus), Isyyden kaipuu ja isän ikävä (professori, Jouko Huttunen) ja Isyys ja parisuhde (tutkija Nina Halme).
Paikka: Porin yliopistokeskus, Auditorio 126.

Espoossa teholenkki miehille! Reilun mittainen teholinkki, jossa tehdään intervalliharjoituksia ja annetaan lenkkivinkkejä. Omat kävelysauvat ja iloista mieltä mukaan. Tapahtuma järjestetään säällä kuin säällä. Tapahtuma on osa Espoon liikuntatoimen Kohti Kuntoa -kampanjaa.
Aika: klo 18.00.
Lähtö: Espoonlahden uimahallillta.

Perjantai 7.11.

Tampereen Miespäivät: Tilit tasan!

Mitä tasa-arvon jälkeen - naislaadun ja mieslaadun tunnistaminen on hyvinvointia.
Paikka: Lyceum Klubben klo 9.00-14.00 , Rauhankatu 7 E, Kruunuhaka, Helsinki.
Hinta 120 € (60 € eläkeläiset ja opiskelijat).
Britt-Marie Perheentupa ja Tony Dunderfelt. 

Lauantai 8.11.

Tampereen Miespäivät: Tilit tasan!

Sunnuntai 9.11.

ISÄNPÄIVÄ

Muuta

MiesKioski 3.-7-11.2008 Keravan kirjastossa, Paasikivenkatu 12.  Tietoa Keravan Opiston miehille tarkoitetuista kursseista. Mieskioskissa miehille henkilökohtaista neuvontaa miestoiminnasta antaa Keravan Opiston "Miehet mukaan" -hankkeen projektisuunnittelija Esko Porola.
MiesKioskin aukioloajat: Ma 10-12, ti 16-18, ke 10-12, to 16-20 ja pe 8-10.

Jarmo Mäkilän Miesten huone -näyttely Helsingin kaupungin taidemuseossa 17.9.-16.11.2008 (Tennispalatsi).

Veikon työhuoneessa -näyttely 6.11.2008-31.5.2009 Kokkolassa.
Luontokokoelma Kieppi on Veikko Salkion (1912-2006) elämäntyönä syntynyt yhtenäinen kokonaisuus, joka sisältää seuraavat pääluokat: 1. Perinteinen metsästyskulttuuri 2. Suomalaiset nisäkkäät ja linnut 3. Fossiilit 4. Ulkomaiset näytteet 5. Tieteellinen kokoelma 6. Arkisto
Paikka: Luontokokoelma Kieppi, Pitkänsillankatu 26.